maanantai 31. joulukuuta 2012

Elämäni ilmapallona, osat 8-10








Viimeaikaisia huomioitani:

- Jatkuvaan näläntunteeseen tottuu reilussa viikossa. (Sosekeittoihin ja riisivelliin ainoina ravinnonlähteinä ei.) Jatkuvasti nälissään olevan yksilön elopaino voi alkuvaiheessa kuitenkin tippua jopa neljän kilon viikkovauhtia.

- Kaikki loppuu aikanaan - myös leukaluun leikkaussärky ja ympärivuorokautisen kokovartalopuudutuksen jatkuvan kipulääkityksen tarve. Tarpeen lakkautuminen voi tapahtua hyvinkin äkisti - siis samantyyppisellä nollasta-sataan -metodiikalla, millä leikkaussärky on myös alkanut.

- Kun pahin särky lakkaa, leuan ja rintalastan välinen ihoalue muuttuu vihreäksi, ja poskien sinivihreät mustelmat keltaisiksi.

- Kasvojen turvotus voi olla leikkauksen jälkeen toispuoleista (ilmeisesti pitkäänkin) ja kasvojen mustelmat voivat vaihtaa väriään jopa monta kertaa päivässä. (Kaulan iho sen sijaan ei - sen vihreä väri korkeintaan syvenee ja vahvistuu ajan mittaan.)

- Ilman hampaidenharjausta voi selvästi elää. Kun on kymmenen päivän suuvesipurskutteluiden jälkeen vihdoin saanut lääkäriltään luvan hampaidenharjaukseen, on sopiva hetki huomata, että edes tavaratalon minikokoisin vauvahammasharja ei mahdu suuhun ylä- ja alahampaiden väliin jäävästä 3,5 mm:n raosta. Toisin sanoen tämä hampaiden nk. harjaaminen rajoittuu pitkälti kahden etummaisen ylä- ja kahden etummaisen alahampaan hieromiseen hammastahnalla.

- Leikkaushaavoista (voi) vuotaa verta vielä 10 päivää leikkauksen jälkeen. Mikäli näin todella sattuu käymään, tapahtuu tämä tietenkin ajomatkalla Jyväskylästä Kuopioon (...pari tuntia sen jälkeen, kun vuotaja on käynyt sovitusti tarkastuttamassa itsensä keskussairaalan poliklinikalla).

- Puhe- ja liikuntakielto rajoittavat elämää ihan oikeasti. Tylsistymisen ehkäisemisessä on kuitenkin eduksi, jos sattuu pitämään lukemisesta ja elokuvien katselusta Pasianssin pelaamisesta. Myös upouudesta järjestelmäkamerahankinnasta saattaa olla hyötyä - onpahan kerrankin aikaa perehtyä kameran erilaisiin kuvausominaisuuksiin...

- Tylsistymisen taso on vaarallisen korkealla viimeistään silloin, kun löytää itsensä niinkin hämmentävän puuhan parista, kuin referoimasta TV:ssä paraikaa pyörivän Pasila-jakson sitaatteja reaaliajassa FB:n chatominaisuuden välityksellä. Silloin voi olla hyvä esimerkiksi nukkua vähän.







sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Teetä & leipää

  • A-EPistin muute just voileivän blenderiin. Jännittää vähä
    • O:DDDDvaadin kuvia
      • A-E

        • A-EEtummainen on leipä. Takimmainen tee.Ja ei siis sillä - KAIKKi mun ruoka näyttää nykyään tolta.
          • Ooisin kyl veikannu toisin päinsurullista  mut onneks on se blenderi!

          lauantai 29. joulukuuta 2012

          Elämäni ilmapallona, osat 6 ja 7

          PÄIVÄ 6 (SU 23.12.2012) AATONAATTO

          Toinen käyttämistäni tulehduskipulääkepakkauksista tyhjenee päivän aikana. Etukäteen olin kuvitellut, etten enää viikonlopun jälkeen (tai edes kuluvan viikon loppupuolella) tarvitsisi kahta eri särkylääkettä. Itse asiassa olin kuvitelmissani jopa niinkin naiivi toiveikas että kuvittelin kykeneväni mahdollisesti pärjäämään jo ilman lääkitystä.

          Aamupäivän aikana pystyn pitämään taukoa eri särkylääkkeiden ottamisen välillä jopa viidenkin tunnin verran. Iltaa kohden lääkitysten välinen ajanjakso kuitenkin lyhenee lyhenemistään ja alkuillasta jo kiroan uskomattoman tahmealta tuntuvaa ajankulkua, kun edellisen särkylääkkeen vaikutus tuntuu lakkaavan aina viimeistään puolentoista tunnin kohdalla (siis 1,5 h edellisen lääkkeen ottamisesta, jolloin myöskin seuraavan lääkkeen ottamiseen "pitäisi" odottaa vähintään se sama puolitoista tuntia...)

          Syöminen on edelleen tahmeaa ja hankalaa. Kahden nokkamukinkin kanssa sotkua syntyy yllättävän paljon - käytännössä sotken jokaisella ruokailukerralla vähintään yhden vaatekerran. Leuka ja alahuuli ovat edelleen tunnottomia, ja tämä saattaa olla osasyy sotkuun. Joka tapauksessa painoni on tippunut yli kilon edellispäivästä, ja syömättömyyden lisäksi epäilen ainakin yhdeksi osasyyksi lievää nestehukkaa.










































          Päivän mittaan haikailen mm. fetasalaatin, ruisleipäviipaleen, cocktailpiirakoiden ja piparkakkutaikinan perään. Viimeistään illalla alkaa tuntua, että yksinkertaisesti minkäänmakuinen sosekeitto ei enää uppoa. 
          Paniikkiratkaisuna soseutan itselleni iltapalaksi ruisleivän, jossa on päällisinä voita ja savujuustoa. Ruisleipäsose osoittautuu täysin syömäkelpoiseksi - ja maultaan jopa yllättävän hyväksi ratkaisuksi.

          Ensimmäiset tikit irtoavat alaleuastani, kun purskuttelen ruokailun jälkeen suutani Vichy-vedellä. Yllättävää kyllä nuo lääkärin määräämät Vichy- ja suuvesipurskuttelut ovat ainakin tähän asti riittäneet "ihan hyvin" korvaamaan hampaiden puhdistamisen harjaamalla.

          Illalla nukahdan hyvin lääkittynä ja jopa lievää itsetyytyväisyyttä uhkuen: tavoitteenani on kyetä vähentämään päivittäin nauttimani särkylääkityksen määrää asteittain jo tämän ensimmäisen viikonlopun aikana. (Ratkaisu tosin osoittautuu yksiselitteisesti huonosti, minkä saan huomata heti seuraavana yönä.)








          PÄIVÄ 7 (MA 24.12.2012) JOULUAATTO


























          Herään puolen yön jälkeen leukaluun kipuun. Särkylääkittyäni kipuani jatkan uniani vielä muutaman tunnin hankalassa puoli-istuvassa asennossa jääpussi poskeani vasten.

          Aamupunnituksen perusteella painoni on tippunut edellispäivästä 600 g ja edellisviikosta arviolta parisen kiloa (ihan tarkasti en tästä tiedä, koska käyttämäni vaaka on tällä kertaa eri kuin se, jolla punnitsin itseni ennen leikkausta).

          Päätän paikata potemaani energiavajetta herkuttelemalla ranskanpastilleilla. (Ne kun sattuvat olemaan juuri sopivankokoisia mahtuakseen sisään hampaideni välissä olevasta muutaman millin rakosesta... Ja yhdestä pussillisesta riittää naposteltavaa varsin pitkäksi aikaa, kun karkit on sulatettava kielen päällä yksitellen.)


















          Yltiösosiaalisen luonteeni sekä edelleen elämääni rajoittavien puhe- ja liikuntakiellon yhteisvaikutuksen ansioista elämäni on käymässä tylsääkin tylsemmäksi. Väliaikaista apua tilanteeseen tuo onneksi Eoin Colferin nerokas fantasiakirjasarja, jonka parissa vietän lähes koko jouluaaton aikaisesta aamusta pitkälle iltapäivään.




























          Myös loppuilta kuluu mukavasti TV:n ohjelmatarjonnan parissa takkatulen loimussa jouluateria(ksi valmistamani hernesosekeito)sta nautiskellen ja lahjapaketteja availlen. Perinteisestä joulusaunasta en pääse nauttimaan ennen kuin kaulalleni ommellut tikit poistetaan seuraavalla kontrollikäynnillä. Muun perheen saunoessa pelaan tablet-pc:lläni Pasianssia mielenosoitukselliset kahdeksantoista kierrosta putkeen, ja onnistun vieläpä rikkomaan aiemman nopeusennätykseni, mikä tietenkin innoittaa minua suuresti ja karkottaa mieltäni kalvaneen saunankaipuun.



          tiistai 18. joulukuuta 2012

          keskiviikko 5. joulukuuta 2012

          Tanssiaisvalmisteluja


          Perussettiä nää tanssiaisillan valmistelut...tai siis -askartelut. "Joo joo, ne hiukset ehtii sit myöhemminki..."

          lauantai 17. marraskuuta 2012

          Autot / Cars

          Onks kitkat paremmat ku nastat?
          Mitä tarkoittaa turboahdettu?
          Miksi moottorit on aina V-jotakin?
          Onks Lamborghini parempi ku Porsche?
          Mikä on kampiakseli?
          Mitä tehdään jakopään hihnalla?
          Paljonko auto painaa?
          Montako kiloa tunkilla voi nostaa?
          Voiko tunkki mennä rikki?
          Voiko rengas irrota autosta kesken ajon?
          Pystyykö kolmella renkaalla ajamaan?
          No entäs kahdella, jos ne ei ole saman puolen renkaat?
          Mitä eroo on kaks- ja nelitahtikoneilla?
          Mitä eroo on dieselillä ja bensiinillä?
          Mitä tapahtuu, jos vahingossa tankkaa väärää bensaa?
          Mitä eroa on levy- ja rumpujarrulla?
          Mihin jarrunestettä tarvitaan?
          Miks ABS:t rutisee ku jarruttaa?



          maanantai 24. syyskuuta 2012

          Nuuskintaa

          Sain ainejärjestöni sähköpostilistan kautta viestin eräältä laitoksemme opettajalta otsikolla "Nuuskintaa". 

          Moi,
          nuuskintaa (Lindgren 1990, 22-24), keskiviikkona 3.10. klo 8.00 alkaen. 
          Kokoontuminen ja ohjeistus päärakennuksen edessä. 
          Aarteiden tutkiminen samana päivänä klo 16.00-18.00 salissa A103. 

          tervetuloa mukaan,
          Emma ja Matti

          Lähde:Lindgren, A. 1990. Peppi Pitkätossu. WSOY: Helsinki.
          _________________________________________________
          Ope mailing list
          Ope@lists.jyu.fi


          Vähän melkein alko jännittää 
          nyt 
          tämä
          nuuskintajuttu.

          lauantai 15. syyskuuta 2012

          Elämää partioleiriolosuhteissa

          Syyskuun alusta saakka olen saanut kodissani elää vaihtelevissa partioleiriolosuhteissa.

          Öisin on välillä niin kylmä, että kaksi peittoa tarvitsevat päälleen vielä untuvatäytteisen makuupussin, jotta kaikkien näiden edellämainittujen alla oleva asukas tarkenee nukkua yönsä edes joten kuten.

          Vireillä olevasta viemäriremontista johtuen vedentulo on taloyhtiössämme katkaistu useita kertoja viime viikkojen aikana. Yleensä vesikatkot kestävät parista tunnista muutamaan tuntiin, mutta jokunen kokopäiväiskatkokin on saatu nähdä sekä kokea.
          Viemäriremontin toistaiseksi pahimmat päivät koettiin toissapäivänä ja eilen, kun ensin remontoitiin seinänaapurin asuntoa, ja heti perään tätä kotiluolastoa. Torstaina istuin kotona "etäopiskelemassa" korvatulpat päässä, kunnes (noin puoliltapäivin) en enää kestänyt jatkuvaa remonttimökää, ja päätin luovuttaa "opiskelemisen" suhteen.

          Eilisen vietin evakossa (mm. kirjastolla, pyykkituvassa, Ilokivessä, Lounaispuistossa, yliopistolla, Monnarilla, Keskikadulla, Kolmikulmalla, Sakura Gawassa ja Puistokoululla), mikä sujuikin ihan hyvin aina siihen asti, kun jouduin sopivissa väleissä palaamaan niin sanotusti lähtöruutuun haistellakseni tinneriä hakeakseni tarvitsemiani tavaroita / täydentääkseni jääkaapin sisältöä / lukeakseni postit jne... Iltapäivään mennessä olin haistellut erilaisia liimoja ja liuottimia siinä määrin, että en meinannut löytää asunnostani enää ulos ilman apua. Yritettyäni pelastautua ikkunan kautta ystävällinen remonttihenkilö kuitenkin opasti minut ulos raikkaaseen syysilmaan hengittelemään hyttysiä.

          Palatessani illalla kotiin iski sietämätön tinnerin / tärpätin / minkä lie löyhkä karu todellisuus tajuntaani, ja muistin, että remonttihenkilöiden poistuttua asunnostani iltapäivällä olivat vesiyhteydet olleet edelleen katki. Asia saatiin kaikeksi onneksi korjattua, eikä loppuiltaa siis tarvinnut viettää kuivin suin, sillä vesijohtovettä sai johdoista juodakseen ihan niin paljon, kuin sitä vain kehtasi hanasta lasketella. Myös sähköt toimivat aivan tavalliseen tapaan, joten yhtälössä täytyi tietenkin olla Jotakin, mitä en ollut ottanut huomioon...

          1. Vesi - check!
          2. Sähköt - nekin check!
          3. WC - AINIIN... Se!

          Asuntomme entinen saniteettiposliini-istuin oli aiemmin päivällä purettu osiin ja kannettu kerrostalomme pihalle. Vanhan WC-istuimen tilalle tietysti asennettiin uusi saniteettiposliiniasia - ihan niin kuin asiaan kuuluu.

           

          Uusi pytty on valkoinen ja no - uusi. Hienokin se on, ja takuulla kallis.
          Yksi pieni puute siinä kuitenkin on.

          Saniteettiposliiniin ei nimittäin saa istuutua.
          Tai hyvä on, saa istuutua, mutta omalla vastuulla - ja aikaisintaan tänään iltapäivällä. Saniteettiposliinin liimaus nimittäin suoritettiin eilen iltapäivällä klo 15, ja liiman kuivuminen edellyttää 24 tunnin koskemattomuutta, joten toistaiseksi WC-istuin ei ole aivan käyttövalmiudessa.

          Kaiken kukkuraksi makuuhuoneen lampusta palo aamuyöllä valo. Nyt siis dataan kotona otsalamppu päässä (on niin synkkää ettei ilman valoa näe) ja pohdin. 

          Mietinnässäni ovat mm. seuraavat asiat:
          - viettäiskö loppupäivän partioleiriteeman mukaisesti (eli peseytymättä, verkkareissa ja pussipastaa syöden)?
          - oisko pitäny sittenki käydä ostaa uusia lamppuja ennenku kaikki vanhat palo?
          - ostasko energiansäästölamppuja vai niitä toisia (ja noinkohan niitä toisia enää edes mistään saa...)?
          - onko sanalle "pikkusieluinen" olemassa synonyymiä?
          - missä kaikissa suomenkielen sanoissa esiintyy kirjainyhdistelmä "SPA"? (spagetti, spagaati sekä puhekieliset "olispa" ja "tulispa", mut missä muissa?)

          Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

          torstai 23. elokuuta 2012

          Sähköpostikirjeenvaihtoa


          - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 
          sändare Anna-Elina Taskinen 
          kl 14:56 (2 minuter sedan)
          till Jojo 1, Jojo 2

          Moi!

          Meidän eka maton imurointi on jo KESKIVIIKKONA 5.9. (treenit siis
          Kilpisellä klo 17:00-19:45) ja imurointi klo 17:45 alkaen.
          Organisoitteko sunnuntain palaverissa porukkaa tänne? Kiitos!

          - N

          - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

          sändare Jojo 1
          kl 14:58 (1 minut sedan)
          till mig, Jojo 2

          Moi,
          laitetaan listalle mukaan :)
          -Jojo 1, joka kerrankin ehti vastata ennen Jojo 2:a ;)

          - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

          sändare Jojo 2
          14:58 (0 minuter sedan)
          till Jojo 1, mig

          Mä juoksin tulostimelta Nannan papereita ;)

          - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

          keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

          Kotimaani ompi Suomi...


          Päädyin Kuopio-lomallani siivoamaan (tai no - "siivoamaan") huonettani ja penkomaan kaappien kätköistä kaikenmoisia arkistojen aarteita. 

          Alakouluaikaisista kouluvihkoistani löysinkin todellisia helmiä, 
          kuten - TADAA - tämän itse piirtämäni Suomen kartan vuodelta 1994. 


          Ekaluokkalaisena ei vielä osuneet  i h a n  kaikki kylät kartalla kohdilleen...

          lauantai 7. heinäkuuta 2012

          1997 & 2012


          6.7.1997 



          6.7.2012 










          perjantai 1. kesäkuuta 2012

          torstai 19. huhtikuuta 2012

          To-do

          Tarviin selviytymisstrategian. Mieluiten jonku hyvän. Ja mielellään nopeasti.

          Kirjoitettavana olisi yksi kanditutkielma (ehkä 30 sivua puuttuu ja kahdeksasosa aineistosta), aikataulutettavana yksi päiväkotivierailu ja yksi kanditapaaminen, järjestettävänä yhdet (oikeastaan kahdet) JV-kisat, organisoitavana 44 pikkuvoimistelijan esiintymiset kisoissa, hoidettavana 28 talkoolaisen perehdyttäminen ja opastus... Plus että jossain välissä ois vedettävä yhdettoista voimisteluharjoitukset (yhteensä 24 tuntia treenejä), tentittävä kolme opintoihin liittyvää kurssia (kaikki kolme tenttiä saman vuorokauden sisällä), ja niin - jossain vaiheessa pitäisi ehkä ehtiä osallistua siihen opetukseenkin. Aikaa tähän kaikkeen: 7 vuorokautta. Vähän jännittää.

          Kotona käymisestä, syömisestä, suihkusta, nukkumisesta, sosiaalisista suhteista (ai mistä?) tai muusta yhtä epäolennaisesta ei varmaan kannata ottaa turhia aikataulupaineita nyt. Pitäis vaan keskittyä olennaiseen (eli mihin?!) ja priorisoida ja tärkeysjärjestää ja "järjestää tehtävät asiat jonoon eikä riviin" (kiitos, äiti!) ja ja ja...niin. Ei kai muuta. Kuulostaa helpolta

          sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

          2C ♥

          # SAULI NIINISTÖN VALTAANASTUJAISTEN KUNNIAKSI
          OPETTAJA: Osaisko joku kertoa minkä takia tänään on liput saloissa?
          OPPILAS 1: Oisko nyt joku liputuspäivä?
          OPETTAJA: On. Ja minkähän...tai oikeastaan kenenkä kunniaksi?
          OPPILAS 1: Mää tiiän! Mää tiiän kuka se on! Se on SALE!
          OPPILAS 2: Niin. Sale Niinistö!
          OPPILAS 3: ...joka nousi valtaistuimelleen!

          # ...VAI SITTENKIN -ISTUJAISTEN...?
          OPETTAJA: No, kuka tietää kauan se istuu siinä valtaistuimellaan?
          OPPILAS 1: Ai istuuks se koko sen neljä vuotta siinä paikallaan?
          OPPILAS 2: Eiku eikse oo joku...kuus vuotta?
          OPPILAS 3: Kaheksan!
          OPPILAS 4: Kakstoista!
           
          # "NO SIKSI LUIN KUN OHJAAJA PAINOSTI..."
          OPPILAS: Miten sä tiiät noin paljo avaruuesta? Ootsä lukenu tän kaiken kirjoista?
          MINÄ: No oon mä aika paljon nyt viime aikoina lukenukin ja sit tutkinu muutenkin kaikkia avaruusjuttuja varsinki pienempänä ku mua hirveesti kiinnosti kaikki avaruuteen liittyvä.
          OPPILAS: Ai siis ihan vaan tätä varten? Oot sä joutunu MEITÄ varten lukee niitä kirjoja?
          MINÄ: Ei ku mä oon lukenu vaan siksi kun mua kiinnostaa...
          OPPILAS: Mä en tajua! Meijjän äiti ja isikään ei tiiä yhtä paljon ku sinä!

          # AVARUUSJAKSON INNOITTAMA LIE TÄMÄKIN SOLISTI
          Tokaluokan oppilas laulaa koulun käytävässä kovaa ja korkealta (ja ennen kaikkea suurella tunteella):
          "Lennä, Juurina Kaarin, LENNÄ!"

          # FLORA & FAUNA
          OPETTAJA: Miksikä näitä sienen lakin alla olevia höytyviä [heltat] kutsutaan? Mitä nää vois olla nimeltään? Sama sana kun ne mitä kanalla on leuan alla?
          OPPILAS: Höyheniä?
          OPETTAJA: Eeei... Vaan mitä ne on ne punaset mitkä roikkuu kanan leuan alla?
          OPPILAS: PILIT!

          # "VAI OLIKSE NYT SE VALKONE JOLLA ON SIIVET?"
          OPETTAJA: Tietääkö joku mikä se hiisi oikein on?
          OPPILAS: Mää tiiän!
          OPETTAJA: No, mikä on hiisi?
          OPPILAS: Hiisi on semmone punane millä on sarvet. Tai niin luulen.

           # AUTO-, VAUVA-, MATKA-, AIVO-, KEUHKO- JA KAIKKI NE MUUT
          OPETTAJA: Ja samalla kun ihminen juoksee ja liikkuu ja hengästyy niin kehon lämpötila nousee ja tulee kuuma. Ja mitäs sitte tulee?
          OPPILAS: Kun mä tuun kuumaks niin mulle tulee yleensä noita...niin...KUUMEITA!

          # "SE SIITÄ TRANSFER-VAIKUTUKSESTA SITTEN..."
          OPETTAJA: Aurajarrutuksessa pitääki kääntää nää terät sit just toisinpäin...
          OPPILAS: Ai tällai?
          OPETTAJA: Joo! Vähä samalla lailla ku jos oisit laskettelemassa ja jarruttaisit jyrkässä rinteessä tällai et varpaat menee vastakkain.
          OPPILAS: Ai laskettelurinteessä?
          OPETTAJA: Niin siis sukset jalassa. Mut ei se haittaa vaikket sä ois koskaa lasketellu ku ei tää oo vaikee täs jäälläkään oppia.
          OPPILAS: No oommä lasketellu.
          OPETTAJA: No mut sittenhä sä osaat tän?
          OPPILAS: No joo mut emmä hei koskaan jarruta AURALLA. Se on niinku niin noloo!
          OPETTAJA: Öö. Okei?
          OPPILAS: Siis niii-iin NOLOO!

          perjantai 2. maaliskuuta 2012

          Valmentajan ykkösapuväline: SUKKA/SOCKA/SOCK

           Sukan voi:
          - laittaa jalkaan kun venytellään tai tehdään lattiabalettia
          - pitää puoliksi jalassa silloin kun treenataan piruetteja
          - ottaa pois jalasta silloin kun juostaan tai hypitään
          - pitää toisessa jalassa silloin kun sitä toista ei ole tarkoitus käyttää (esim. yhdellä jalalla hyppiessä)
          - pitää jalassa, jos siinä (siis sukassa - ei jalassa) on jarrupohja (esim. jos jalassa (ei sukassa) on iho-ongelma tai kylmä)
          - pistää polvien väliin kun harjoitellaan kuperkeikkaa tai peppupyörintää
          - rutistaa rullalle varpaiden väliin tai poimia lattialta varpailla sata kertaa jalkapohjan pikkulihasten aktivointitreenissä
          - puristaa varpaiden väliin jalkatekniikkaharjoituksissa tai kun harjoitellaan tasapainoihin siististi ojennettua yläjalan nilkkaa
          - laittaa maamerkiksi viestissä tai hippaleikissä
          - ottaa aarteeksi pesänryöstössä tai lohikäärmeleikissä
          - laittaa pehmusteeksi puolapuun ja nilkan väliin, kun venytetään spagaateja etujalka yli
          - laittaa pehmusteeksi puolapuun ja polven väliin, kun venytetään spagaateja takajalka yli
          - vetää tossun päälle harjoitusten välisellä tauolla, jos laiskottaa 
          - kastella pulkkamäessä tai käymällä suihkussa vaatteet päällä
          - kuivata patterin päällä tai puhaltamalla
          - piilottaa tai löytää
          - kadottaa, hukata, unohtaa (ja löytää taas)
          - lainata valmentajalta, jos oma "unohtui" kotiin -27 asteen pakkaskelillä
          - täyttää hernepusseilla, riisillä tai makaronilla ja käyttää keilana harjoiteltaessa välinetekniikkaa
          - leikata kärjestä auki ja käyttää säärystimenä / kaulurina / pantana / huivina tms...
          - tilata, myydä (tai ostaa itse) ja kerätä näin rahaa joukkueelle

          Lisäksi sukkaa voi:
          - sovittaa
          - purra
          - pyörittää
          - heittää
          - nostaa
          - vetää
          - työntää
          - kiertää
          - kääntää
          - kallistaa
          - koontaa (en tosin vielä tiedä miten)
          - käyttää kuminauhan tai hyppynarun tilalla lapakääntöjä ja rotaatioita tehtäessä
          - heilutella vimmatusti 4-vuotiaan pikkuvoimistelijan ulottumattomissa, jotta kyseinen kersa villiintyisi ja yrittäisi kaikin voimin tavoitella valmentajansa heiluttelemaa sukkaa, jotta lapsi kiinnittäisi huomionsa muuhun asiaan kuin siihen, jota juuri sillä hetkellä ollaan tekemässä (jotta valmentaja siis saisi kyseisen tenavan pysymään venytyksessä (tai muussa halutussa asennossa) riittävän pitkään)
          - leikisti syödä, mikä myös villiinnyttää useimmat alle kouluikäiset ja saattaa näin ollen saada heidät pysymään halutuissa (venytys-) asennoissa riittävän pitkään
          - käyttää keppinä, porkkanana, pulkkana, tyynynä, telttana, hattuna, hanskana, luistimena, suksena, pallona, pullana sekä juomapullon säilytystelineenä (tai varapullon kätköpaikkana)

          SUKKA

          torstai 1. maaliskuuta 2012

          Välinevalinta

          # "NII EIKU..."
          V1:  Hei tähän jäi tää sun...kuminauha!
          V1: Tai siis...nilkkatuki.
          V1: Eikuuun tukiside...
          V1: Tai siis toooi....nilkkapaino!
          V2: Oho.

          Tarvitaanko kuminauhaa? Tarvitaanko nilkkatukea? Entäpä tukisidettä tahi nilkkapainoja?

          Omien joukkueideni voimistelijat kasaavat perusvarustuksensa jokaiselle harjoituskerralle seuraavista välineistä: vesipullo, jumppapatja, kaksi hyppynarua (harkkanaru ja kisanaru), voimistelupallo, kisa-cd, joukkuetoppi, joukkuetakki, harkkatrikoot, harkkatossut, kisatossut, hernepussi, hiusharja, pompula ja jokin pieni välipala. Varustukseen on tarkoitus lähikuukausina lisätä vielä voimisteluvanne ja kuminauha. Myöhemmin mahdollisesti mukaan tulevia välineitä ovat sitten esimerkiksi nilkkapainot ja tasapainolauta, sekä jossain vaiheessa myös keilat ja nauha.

          Omaan perusharkkavarustuukseni kuuluvat vesipullo ja treenivaatteet, eväät, muistiinpanovälineet, kunkin joukkueen omat kansiot (mm. yhteystietolistat, kausisuunnitelmat, harjoitussuunnitelmat, läsnäololistat jne...), harkkavihko, kuva- ja tehtäväkortit, kamera, värimerkit, kuminauhat, hernepussit, hyppynaru, pallo, pallopumppu, ensiapulaukku sekä cd-levykokoelma.

          Oikeasti olen sitä mieltä, että kummankin ylläolevan varustelistan tavaroista yli puolet on oikeastaan melko turhia. Pohdiskellessani sitä, mitkä harjoitusvarusteet ovat voimistelijalle  (esim. 10-vuotiaana) oikeasti välttämättömiä, tulin siihen tulokseen, että ainoa väline, joka on aidosti tarpeellinen, äärimmäisen tärkeä ja (ainakin lähes) välttämätön voimisteluvalmennuksen apuväline sekä voimistelijan että valmentajan kannalta on se yksi ja sama väline - joka on, ja jonka on oltava mm.:
          • monipuolinen, hauska, pitkäikäinen, kestävä, pestävä, edullinen, persoonallinen, monikäyttöinen, oman maun mukaan koristeltu tai koristelematon, joustava, kevyt ja kompakti voimistelun apuväline
          • erinomaisesti kaikki mahdolliset laatu-, turvallisuus-, taloudellisuus- ja ympäristöystävällisyyskriteetit täyttävä jokaisen voimistelevan lapsen, nuoren ja aikuisen välttämättömyystarvike
          • aina käyttövalmis, helposti mukana kuljetettava, sähköä säästävä, edullinen, ekumeeninen, ekonominen ja ekologinen joka junnun perusvarustukseen kuuluva viihdyke 
          Kyseessä on myös ainoa tilanteessa kuin tilanteessa takuuvarmasti toimiva, kaiken kattava ja kertakaikkisen kekseliäs lastenkasvatusväline. Yksinkertaisesti tämän välttämättömyysartikkelin omistaminen on parasta, mitä voimistelujoukkueen valmentajalla (tai voimistelijoilla!) voi koskaan olla.

          Ai mikäkö? No tietysti SUKKA.

          lauantai 18. helmikuuta 2012

          Candytutkielman sisällönanalyysi ynnä muuta problematiikkaa

          Koska olen huono opiskelija, enkä ole missään vaiheessa opintojani oikein jaksanut kiinnostua mistään tutkimuskursseista tai tiedonhankintakoulutuksista tai kvalitatiivisen eiku kvantitatiivisen (?)  (nii eiku, kumpaa se  nyt on?!) kvalitatiivisen tutkimuksen metodiikasta tai sisällönanalyyseistä tai - no...mistään tutkimuksen tekemiseen liittyvästä, olen nyt ihan kohtalaisen kiitettävästi kujalla kandidaatintutkielmani työstämisen kanssa.

          Kaikeksi onneksi kaltaisilleni "Joo, on siitä varmaan jollain kurssilla puhuttu mut en jaksanu sillon kuunnella ku tää alko vasta nyt kiinnostaa, kun tajusin tässä ihan vasta, että pitäis tosiaan saada joku tutkielma tehtyä että vois joskus valmistua..." -törpöille on kaikenlaista ohjausta ja neuvontaa tarjolla myös näin jälkikäteen.
          Kampuskirjaston kiltti setä mm. ystävällisesti ohjeisti minua etsimään tutkimustyöni tueksi tietoa opetussuunnitelmatutkimuksesta Koulutuksen tutkimuslaitoksen (KTL) julkaisuista. Itsehän olin ehtinyt perehtyä lähinnä Kansanterveyslaitoksen (THL) materiaaleihin, koska kuvittelin että KTL on suora lyhenne juurikin Kansanterveyslaitoksesta...
          Lisäksi sama setä neuvoi minua ihan aluksi tutustumaan tutkimuskirjallisuuden perusteokseen "Tutki ja kirjoita":niin. Hänen uskottavankuuloisia neuvojaan noudattaen lainasinkin kyseisen opuksen viikko sitten - ja elämäntyylilleni uskollisena avasin sen ensimmäistä kertaa äsken. Suuren suurta apua tutkimusmetodologiseen ongelmaani teos ei kuitenkaan tarjonnut, sillä aineiston analysoinnista mainittiin ainoastaan seuraavaa:

          Aineistoa voidaan analysoida monin tavoin. Tässä kirjassa ei ole mahdollista kuvata näitä tapoja yksityiskohtaisesti. - - Pääperiaate on kuitenkin helppo sanoa (vaikka se ei kenties kovin paljon ilahduta analyysinsä kanssa tuskailevaa opiskelijaa): valitaan sellainen analyysitapa, joka parhaiten tuo vastauksen ongelmaan tai tutkimustehtävään. (Suora lainaus teoksen "Tutki ja kirjoita" (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2003) luvusta "Aineiston analyysi, tulkinta ja johtopäätökset", s. 210.)

          Candytutkija Taskinen siis kiittää (ja poistuu takavasemmalle etsiskelläkseen lisää näin kertakaikkisen hyödyllisiä ja tärkeitä kirjallisuuslähteitä...)

          sunnuntai 12. helmikuuta 2012

          Copy & paste

          Päätettiin sit kerralla laajentaa meidän kandityö graduasteelle, ehee. (Tai voi myös olla että herra Simonen ehkä kopioi tuon kansilehden asettelun suoraan tiedekunnan nettisivuilta ja liitti sen sitten meidän työhön asiaa sen kummemmin ajattelematta...)

          maanantai 6. helmikuuta 2012

          Samaan aikaan toisaalla

          Oon tänään ollut...
          klo 6:30-7:45 kotona tekemässä tuntisuunnitelmia
          klo 8:00-9:00 observoimassa toisen harjoittelijan pitämää matematiikan tuntia
          JA: koululla tekemässä tuntisuunnitelmia
          klo 8:45-10:45 suunnitelemassa oppituntejani koulun kirjastossa, kuvisluokassa, opiskelijatilassa ja tietokoneluokassa
          JA: kirjoittamassa kanditutkielmaa Norssin opiskelijatilassa
          JA: virittämässä kanteleita, kantamassa soittimia luokasta toiseen sekä etsimässä muuan mystisesti kadonnutta cd-levyä
          klo 11:00-12:00 pitämässä musiikintuntia 2C-luokalle
          klo 12:00-14:00 harjoitusjäähallissa luisteludemolla
          JA: lohduttamassa itkevää oppilasta koulun käytävällä
          JA: lounastamassa Lozzissa
          JA: tekemässä tuntisuunnitelmia Norssilla
          JA: pyöräilemässä kohti keskussairaalaan suu- ja leukakirurgian poliklinikkaa
          klo 13:30-14:00 keskussairaalalla oikomishoidossa (päivän ainoa rauhallinen hetki!)
          JA: harjoittelunohjauksessa Norssilla
          klo 14:00-16:00 enkun tunnilla X-rakennuksessa
          JA: pelaamassa lentopalloa U2:ssa
          JA: metsästämässä kadonnutta puhelinkoteloani, avainkorttiani & käteisvarantojani pitkin kyliä
          JA: U2:n ulkopuolella kymmenen asteen pakkasessa pelkissä sisävaatteissa huutamassa suoraa huutoa ihan vaan siitä ilosta kun elämä on välillä niin kovin helppoa (klo 14:30-14:45)
          klo 16:00-18:00 opetushallinnon luennolla Agoralla
          JA: metsästämässä kadonnutta puhelinkoteloani, avainkorttiani & käteisvarantojani (osa 2)
          JA: Ässien treeneissä Viitaniemessä (klo 17:00-19:00)
          klo 19:00-20:06 kotimatkalla, Sohwin kulmalla purkamassa tilannetta, kaupassa jne...
          ...ja nyt...klo 20:06 - VIIMEIN KOTONA - tekemässä vaihteeksi niitä tuntisuunnitelmia!. (Tuntisuunnitelmien parissa vierähtääkin kivasti seuraavat pari tuntia, eli arviolta jonnekin kymmeneen asti - ja sen jälkeen on sit hienosti aikaa askarrella kandia kahteentoista asti... Ja aamulla sitten reippaana ylis viiden ja puolen tunnin yöunien jälkeen ja eikun taas niitä tuntisuunnitelmia työstämään ennen kuin sama myllytys alkaa alusta.) Jipii.

          Aika helppo päivä siis.

          P.S. Päivän keskisyke 11 tunnin ja 48 minuutin ajalta 121. Maksimisyke 192 ja kokonaisaika PK-alueella (101-141) 3 h 18 min. Kalorinkulutus 3454 kcal. (Ja siis syödä en ole ehtinyt, paitsi kerran vähän, ja silloinkin jouduin lintsaamaan tunnilta että ehdin lounastaa.)

          sunnuntai 5. helmikuuta 2012

          Vaalipäivä 5.2.2012

          Harkoissa kuultiin tänään mm. presidentinvaalien innoittamaa poliittista pähkäilyä nilkkatreenin lomassa:
           
          # "MEIDÄN PRESIDENTTIEHDOKAS ON PAREMPI KU TEIDÄN PRESIDENTTIEHDOKAS!"
          VOIMISTELIJA 11 v.: Eiks nii et Haavisto on parempi ku Niinistö?
          VALMENTAJA 24 v.: No joo-o... Tai niin minä ainaki ajattelen. Mut moni muu ajattelee kyllä eri tavalla.
          VOIMISTELIJA 11 v.: Mut eiks nii et MIELUUMMIN silti Haavisto ku Niinistö?
          VALMENTAJA 24 v.: No se varmaan riippuu et keneltä kysytään. Suurin osa luultavasti äänestää Niinistöä.
           VOIMISTELIJA 11 v.: Nii! Nii-ii... HÖH!
          VOIMISTELIJA 10 v.: Ja hei!
          VALMENTAJA 24 v.: Joo?
          VOIMISTELIJA 10 v.: Onkse edes varmaa et Haavisto on homo?
          VALMENTAJA 24 v.: No eiköhän se oo.
          VOIMISTELIJA 10 v.: Onks sitä kukaan todistanu?
          VALMENTAJA 24 v.: No on kai se sen itekki sanonu...
          VOIMISTELIJA 10 v.: No mut mitä se muka todistaa?

          torstai 19. tammikuuta 2012

          Ensimmäisen harjoitteluviikon satoa

           Ensimmäisen harjoitteluviikon aikana Norssilla olen mm.:
          - säestänyt luokkaa soittaen pianolla Rati riti rallaa (!)
          - taputtanut molemmat reiteni mustelmille iloisten rytmiharjoitusten ja laululeikkien tuoksinassa (...ja niitä mustelmia ei siis ole mitenkään vähän vaan niitä on oikeasti p-a-l-j-o-n!)
          - oppinut heräämään aamuisin ennen kello kuutta
          - opettanut volttia, kieppiä ja kärrynpyörää
          - puhunut saamea, suomea, saksaa, espanjaa, englantia sekä ruotsia
          - traumatisoinut parikymmentä pientä tokaluokkalaista kertomalla heille Rehellisesti ja Avoimesti asioita avaruudesta ja avaruuden tutkimuksesta (mm. räjähtävät tähdet, musta aukko, avaruuskoirat, Auringon merkitys Maapallon elämälle jne...)
          - käyttänyt kaksi kokonaista observointituntia suunnitellen joukkueeni liikkuvuusharjoitusohjelmaa
          - viettänyt pitkiä iltoja ja aikaisia aamuja (esim. 5:15) tunti- ja jaksosuunnitelmien parissa 
          - saanut sadoittain ylistäviä kommentteja koskien mm. ryhmänhallinta-, ohjaus-, opetus- ja reflektointitaitojani, tilannetajuani, sosiaalisten tilanteiden lukutaitoani, luovuuttani, rohkeuttani, oppituntieni ajankäyttöä, opetukseni kokonaisvaltaisuutta sekä opettajuuttani ja ammatillisuuttani yleisemminkin
          - nauranut paljon
          - itkenyt vähän

           Ja sitten no. Myös olen nauranut näille:

          # MAAMME SUOMI, OI
          OPETTAJA: Me asutaan Järvi-Suomessa. Kukas tulis näyttää Järvi-Suomen kartalta?
          OPPILAS: Hingh!
          OPETTAJA: Tuuksää?
          OPPILAS: Niin siis mikä se oli?
          OPETTAJA: Järvi-Suomi
          OPPILAS: Ai se mikä me ollaan menetetty?

          # JÄRVI-SUOMI...EDELLEEN!
          OPPILAS 1: Eikö meillä oo yhtään meree?
          OPETTAJA: On.
          OPPILAS 2: Niin - KALAJOKI!
          OPPILAS 3: Onko siellä haita?

          # EKA ARVAU...AVAUT...AVARUUSTUNTI
          OPETTAJA: No mitäs kaikkea siellä avaruudessa onkaan?
          OPPILAS 1: No onhan siellä niitä sateelliitteja ja galakseja ja planeetoita ja niitä tähteitä.
          OPETTAJA: Niin tähtiä?
          OPPILAS 1: Joo tähtejä.
          OPPILAS 2: Ja sit siellä on se... Se... Se! Öö...LEHMÄNRATA!
          OPPILAS 2: Vai eikuu... Olikse nyt...linnunrata...

          # "NII OLIKSE NYT 'PORVARI'?"
          OPETTAJA: Mikä sana voisi tarkoittaa samaa kuin 'junailija'?
          OPPILAS: Veturoija?
          OPETTAJA: Mmjjoeeeii. Mikä se 'junailija' oikeastaan tutummalta nimeltään on?
          OPPILAS: Kon-duk-töö-ri! Eli KOMMARI.

          # SYY NYKYLASTEN HUONOKUNTOISUUDELLE
          OPETTAJA: Mitä tapahtuu sydämen sykkeelle, jos vaikka juoksee kovasti?
          OPPILAS: Se loppuu kokonaan!

          # NO VIHAAN SILTI
          MUSIIKINOPETTAJA: Tän laulun on säveltänyt Soili Perkiö.
          PIKKUOPPILAS TAKARIVISTÄ: [raskaasti huokaisten] Mä niiiinnn vihaan sitä Soinia. Timo Soinia.
          MUSIIKINOPETTAJA: Öö. Siis joo? Soi-LI. Ei Soi-NI.

          # AI MIKÄ MIELLYTTÄMISENHALU, MISSÄ?!
          MINÄ: Millanen aamu sulla on ollu?
          OPPILAS: No ihan huono mutta aika hyvä.
          MINÄ: Okei. Mikä on ollu huonoa ja mikä hyvää?
          OPPILAS: No kaikki on tähän asti ollu huonoa mut nyt on kaikki hyvin ku sää opetat.