Mapitin mun syyskauden jumppapaperit
- yhden iltapäivän aikana.
Ja kyse ei siis todellakaan ole mistään ihan läpihuutojutusta, koska niitä papereita oli oikeasti aivan järjetön määrä survottuna eteisen jumppakaapin syövereihin. (Ei siis sillä, että meillä mitään epäjumppakaappeja missään olisikaan... Tämä edellämainittu Eteisen Jumppakaappi nyt vain sattuu eroamaan niistä muista siten, että siellä säilytän vain kaikkein tärkeimpiä valmennuspapereitani ja -tavaroitani. Siis niitä, joita ihan oikeasti tarvitsen päivittäin, ja joista yritän siksi aina pitää mahdollisimman hyvää huolta.)
 |
MALLIESIMERKKI: Tältä jumppakaapin kuuluisi näyttää - pikkutavarat ovat siivosti omalla paikallaan korissa
ja paperit mapitettuina omissa värikoodatuissa kansioissaan. |
Korostettakoon vielä, että kun mainitsen kyseisiä kaapin syövereihin survottuja jumppapapereita olleen "oikeasti aivan järjettömän määrän", tarkoitan paperimäärän todella olleen melkoinen. Siis itseasiassa kyse oli aivan erinomaisen valtaisasta määrästä paperia. Suorastaan uskomattoman suuremoinen oli kyseisten paperisaasteidenaarteiden määrä, voisin väittää. (....Vaikka nämä laimeanlatteat lieveilmaukset eivät toki teekään oikeutta sille jäätävän kauhistuttavalla tavalla katsojiaan häkellyttäneelle mykistävän järkyttävän mahdottoman hirmuiselle paperimäärälle, joka kyseisen jumppakaapin syövereihin oli survottu.) Siis todella, TODELLA, tolkuttoman suuri joka tapauksessa oli tämä kyseinen paperimäärä.
Ja siitähän tuskin sitten tarvitsee mainitakaan, kuinka kertakaikkisen ennennäkemätön oli niiden jumppapapereiden määrä, joita ilman pitkällisiä etsintöjäkin löytyy yhä edelleen mm. repun ja treenikassin pohjalle mytättyinä epämääräisinä paperimassapalleroina, huolettomasti ympäri huushollia ripoteltuna muistilappumurusina ja jopa muinaisen Egyptin rakennustaitelijoiden suurimpia saavutuksia pilkkanaanpitävien kymmenientuhansien kilometrien korkeuksiin kohoavien paperi- ja toimistotarvikekasojen alta, päältä ja sisältä! (No okei, "kymmenientuhansien kilometrien korkuiset" olis ollut jo ehkä vähän liioiteltua, joten poistin tarinan tästä kohdasta pari nollaa. Ennen kaikkea en nimittäin tahdo kenenkään alkavan epäillä kertomukseni detaljien todenpitävyyttä!)
Lisäksi minulla on riemastuttava tapa keräillä papereitani erilaisiin epämääräisiin kekoihin, joita sitten viljelen ympäri elämänpiiriäni samaan tahtiin kuin maamies pelloille kylvää viljaa.
Tältä täällä näytti vielä eilen aamulla:
 |
ARKITODELLISUUS: Tältä jumppakaappi näyttää!
Pikkutavarat ovat hukassa, vaikka niiden säilytyskori onkin eksynyt keskelle olohuoneen lattiaa. Tuikitärkeät jumppapaperit suojaavat kodintekstiilejä likaantumiselta samalla kun ne kätevästi suojaavat kodinihmisten jalkapohjia lattialla mahdollisesti vaeltavien mursujen, marsujen, myyrien, mäyrien, porojen, peurojen ynnä muiden pieneliöiden teräviltä hampailta. |
Vaikka raivasin siivosinkin kyseisen jumppakaapiston aivan hiljattain (eli edellisen treenikauden päätyttyä (joskus heinäkuussa (....eli....öö....vaatimattomat kuusi kuukautta sitten))), oli kyseisen kaapin syövereihin silti eksynyt kuluneen kauden aikana triljoonittain yksinäisiä, mihinkään kuulumattomia irtopapereita, joita kukaan ei ollut ehtinyt puoleen vuoteen mapittaa. Ei ennen kuin minä eilen päätin ryhtyä toimeen.
Kaapin syövereistä vyöryi esiin satojatuhansia sivuja läsnäololistoja, kausi- ja treenisuunnitelmia, kauden aikana voimistelijoiden koteihin jaettuja tiedotteita, yhteystietolomakkeita, tarrataulukoita, lihastasapainoanalyysejä, liikkuvuustestituloksia, ryhtitreenejä, henkilökohtaisia harjoitusohjelmia, muistillistoja, kotitreenilappuja, ohjelma- ja kuviopapereita, tuomaripalautteita, oheisharjoitusohjelmia, korjauslistoja, sääntökirjoja, tilausvahvistuksia, budjettilaskelmia, suoritusjärjestyksiä, kisa-aikatauluja ja tuloslistoja.
 |
Normitilanne olohuoneessa - olohuone normitilanteessa:
"Nää paperit voi varmaan olla tässä sen aikaa, ku pelaan tän yhen Pasianssin
hoidan tän yhen jutun loppuun..." |
Vaikka aina silloin tällöin ehtiessäni saatan kotonani ajoittaista siisteysintoilua harrastaakin, kohdentuu tämä satunnaisesti ilmenevä ja hetkittäin jopa huolestuttavan aggressiivisina piirteinä ilmenevä rojunraivausintoni lähes poikkeuksetta esimerkiksi kodin keskeisien kulkureittien tukkeena olevien tavaravuorten tuhoamiseen (tai edes väliaikaiseen eliminoimiseen), jotta esimerkiksi kulku huoneesta toiseen hetkeksi mahdollistuisi ilman Karhu-ryhmän, kiipeilyvaljaiden, viidakkoveitsen, lumivyöryvarustuksen, puskutraktorin ja kahdentoista napajäätikköretkikunnanjäsenen jatkuvaa mukanaoloa.
Sisäisen siisteysintoilijani saa siis pidettyä tyytyväisenä, kunhan kodin keskeiset kulkuväylät (eteisen jumppakaapilta jääkaapille, jääkaapilta tietokoneelle ja tietokoneelta jää- tai jumppakaapin kautta ulko-ovelle) pysyvät pääosin sulina vuoden- ja vuorokaudenajasta riippumatta. Väylien varsinaisella puhtaanapidollakaan ei ole niin väliä - useimmiten minulle riittää, että kulkureitit ovat edes kutakuinkin esteettömiä. Ja jos nyt sitten joku joskus oikein toden teolla innostuu siivoamaan, ja vaikkapa kerran kolmessa vuodessa keräilee lattioilta isoimmat kivet ja kävyt ja kantaa ne ulos kadulle, saattaa sisäinen siivoushulluni peräti pyörtyä onnesta. Järkiheiton sivu- ja siivouspersoonani uinuessa minä sitten tietysti kehitän jonkin uuden aiempaa nerokkaallisemman (teko-)syyn, jonka varjolla voin kätevästi laistaa esimerkiksi käsilläolevasta viikko-, kuukausi-, vuosi- tai joulusiivouksesta - jälleen kerran.
Pääsääntöisesti kotini kaapeissa mahdollisesti vallitseva sotku ei siis häiritse minua millään tavoin. Mielestäni on mukavaa, kun kotona näyttää päällisin puolin suunnilleen siistiltä ja huoneesta toiseen voi kulkea ilman että matkaan tarvitsee varata varttituntia enempää aikaa. Se, miltä vaikkapa sohvan alla tai jonkin kaapin sisällä sitten näyttää, on minulle melkolailla yhdentekevää. Poikkeuksena tästäkin tosin tuo eteisaulan jumppapyhättö, jonka mittaamattoman arvokkaita paperiaarteita varjelen kaoottisimmankin kiireeni keskellä niin luennolta myöhästymisen kuin järkeni menettämisenkin uhalla.
Niin. Tai siis ainakin useimmiten varjelen.
Tai ainakin useimmiten pyrin varjelemaan.
Uhrautuvaisuuteni on kuluneena syyskautena kuitenkin ollut mitä ilmeisimmin jossain määrin riittämättömissä mittasuhteissa.Vaikka olenkin melko neuroottinen järjestelmällinen, ja vaikka säilytänkin näitä Tärkeitä Papereitani oikeasti huolellisesti, on arkielämäni kaaos kuluneen syyskauden aikana jotenkin huomaamattani päässyt sulautumaan osaksi myös näitä eteisen jumppakaapin salaisia arkistoja. Vaikka en syyskaudenaikaisella huolimattomuudellani vielä näitä ehkä neuroottiselta vaikuttavalla tarkkuudella varjelemiani asiakirjoja onnistunutkaan tärvelemään, ajattelin kuitenkin maksimoida paperien järjestelmällisen säilyttämisen eteennäkemäni vaivannäön, ja niinpä päädyinkin mapittamaan jumppapapereitani viimeisten kuuden kuukauden ajalta.
Järjestelin ja lajittelin papereitani (eilen) tunti-, päivä- ja viikkokausia sormet paperihaavoista verisinä ja väsymyksestä turtuneet lihakset täristen. Kun kuukausien vuosikausien (4 h 45 min) loppumattomalta tuntuneen työn jälkeen vihdoin sain toimeni valmiiksi, mieleeni tuli oikeastaan vain se, että ehkä tämänkin mapitusoperaation voisi jatkossa hoitaa vähän useammin.
 |
| LOPPUTULOS: TADAA! |
