Lähtötilanne: Näinä aikoina oon usein/joka päivä/lähes aina aivan loputtoman täynnä mustelmia ja ruhjeita. Molemmat jalat on nytkin polvesta lonkkaan asti sellasta mahtavaa violetin ja punaisen (ja vihreän) kirjavaa mustelmaa. Kyynärpäät on auki, kyljet ruhjeilla, kämmenet rakoilla, jalat täynnä hiertymiä ja lisäksi kaikki mahdolliset lihakset enempi tai vähempi jönkissä, mut ehei, ei, minä en valita. Päinvastoin! Urheiluvammat kuuluu tähän konseptiin ja terveen (urheilupohjaisen) lihaskivunkin kyllä kestää kun tietää sen ihan itse aktiivisella yrittämisellä aiheuttaneensakin! Vaikka no. Pakko myöntää et vähän kyl harmittaa se ettei bikineissä ilmeisesti paljoa tänä kesänä (tai ihan lähiviikkoina ainakaan) aurinkorannoilla kuljeskella. Uimahalliinkaan en kehtaa enää tännäköisenä mennä kun viimeksikin (sunnuntaina) sain niin arvostavaa palautetta osakseni ("KUKA SUT ON HAKANNU?").
Päivän saldo:
- kaks ja puol tuntia yliaktiivista treenausta telinesalissa
- puolen tunnin pallojenheittelykisa palloilusalissa
- aika paljon trampoliinilla hyppimistä
- voltteja (trampalla) volttivöissä ja ilman
- muutama lisämustelma ja ruhje rekkitangosta
- ponnutreeni ja kymmenloikkaa
- kaariharpan harjoittelua
- pyörälenkki
- venyttelyä
- rullahiihtoa kampuksen kentällä
- tanssimattopeli-ilta
Lopputulos: orastava lihaskipu, väsymystärinä, hypotonia (makaronimeininki) ja kohtalainen liikkumiskyvyttömyys ynnä sen olennaisen pikku faktan sisäistäminen että diuppa daa: todennäköisesti (kohtalaisen varmasti) en pysty huomenna kävelemään.
PEEÄS: Ei mun edes tarvi pystyä kävelemään huomenna. Riittää kun kykenen makaamaan sängyssä ja kuuntelemaan musiikkia ja syömään suklaakakkua ja lukemaan sarjakuvia ja nauramaan omille jutuilleni (aivovamma).
JA: Oon oikeesti niin hauska etten enää kestä. Hulvaton suorastaan. Ihana minä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti