Hyvä valmentaja vs. huono valmentaja

Valmennettavieni mielestä ns. hyvä valmentaja on:
- kannustava
- vaativa
- suorapuheinen
- reilu
- sellanen joka ei huuda
- tiukka mutta välillä rento
- samanlainen kaikkia kohtaan
- ajoissa paikalla

Tällä viikolla (välillä maanantai-tiistai) en ole ollut kovin hyvä valmentaja. (Enkä muutenkaan kyllä, eipä sillä.)

Eilen juoksutin (leikin varjolla) yhden kolmevuotiaan kaksi kertaa pää edellä seinään. (Käskin juosta seinän luokse. Unohdin kertoa, että jarruttaminen pitää aloittaa ennen seinää.)
Eilen myös seurasin sivusta kun kolme 3-4 -vuotiasta juoksee pää edellä seinään ja puristaa samalla kaikin voimin silmiään kiinni. (Käskin pitää silmät kiinni lähtöasennossa. Unohdin mainita, että niin joo, ne silmät pitää muistaa avata sitten juoksemaan lähdettäessä.)

Tähän asti tänään olen liioitellut, huokaillut, vähätellyt, valehdellut, kritisoinut, kyseenalaistanut, pelleillyt, itkenyt, nauranut, huutanut, ironisoinut, laulanut, nolannut, matkinut, kyllästynyt, ollut väsynyt ja ohjeistanut valmennettaviani äärimmäisen epäselvästi (ja siten tuhlannut joukkueeni arvokasta harjoitusaikaa, mikä minua tokikin sangen suuresti harmittaa ja sydämelleni käy)).
Lisäksi (!) olen kokeillut kymmenvuotiaisiini kasvatuksellisista keinoista kiitollisimpia: uhkailua, kiristystä ja lahjontaa (sekä kiristämistä uhkailemalla lahjonnan mahdollisella lopettamisella).

Kolmen tunnin salityöskentelyn erinomaisen suurenmoisena lopputulemana sitten tajusin, että senkin ajan, mitä tänään käytin yleiseen kitisemiseen, väärien liikemallien toistamiseen, virheiden ja virheentekijöiden nimeämiseen, yksittäisten virheiden korjaamiseen ja kisakauden väliinjättämisellä uhkailemiseen olisin voinut (ja olisi pitänyt!) käyttää joukkueeni voimistelijoiden fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen sekä liikkeiden oikeiden suoritustekniikoiden ja ohjelman laskujen opettamiseen.

Hieno tunne tajuta oma erehtyväisyytensä. Taas kerran