1-8

Vielä eilen kuvittelin hoitaneeni kaiken ensimmäisiin kisoihin liittyvän tosi hienosti.
(Mistä muuten tulikin mieleen, että olen kyllä useana päivänä erityisesti viime aikoina miettinyt, että voisin (voisinhan/voisinko/voisinkohan/pitäisihän/pitäisikö/pitäisiköhän minun) lopettaa opiskelemisen sekä työnteon (...ai minkä työn?) ja elämässä onnistumisen yrittämisen ja ryhtyä suosiolla kokopäiväiseksi valmentaja-joukkueenjohtaja-seuratoimija-toimistosihteeri-jokapaikanhöyläksi! Ainoa erotus nykyhetkeen tosin olisi varmaan se, että...öö. Mitään erotusta ei varmaankaan olisi. Paitsi että ehtisin paremmin kaikkea muuta, jos ei tarvitsisi yrittää joka päivä ehtiä opiskella ja selviintyä kaikesta.)

Joka tapauksessa: kuvittelin vielä eilen hoitaneeni kaiken kisoihin liittyvän tosi hienosti. Ilmoittautumiset, ruokailutilaukset, erityisruokavaliot ja allergiailmoitukset olen hoitanut kuntoon jo aikoja sitten. Ravintolan pöytävaraukset, Rosso-listat, bussivaraukset, huoltajien vastuulistat, aikataulut, varustelistat, tiedottamisen, cd-levyt (harkka-, kisa- ja varakappaleet), kisapuvut, harkka-asut, kisakampaukset, ensiapuvarusteet, yhteystietolistat sekä kisamatkojen pelisäännöt olen hoitanut nekin kaikki kisakuntoon viime ja tämän viikon aikana. Laskutusasiat, tilikortin hankinnan, muistutuksen talviajan alkamisesta ja kellojen siirtämisestä jne... olen hoitamaisillani heti huomenna tai keskiviikkona viimeistään. Hankin kisakautta silmällä pitäen tekosyynä käyttäen itselleni myös uuden kameran, minkä lisäksi olen tuhlannut vähiä rahojani miljooniin erilaisiin hiuskimalteisiin ja -koristeisiin. Noin niin kuin muun muassa.

Ainoa pikkuruinen - ja siis suorastaan naurettavan vähäinen puute erinomaisen upeassa listassani on, että olen unohtanut opettaa voimistelijoilleni pari lähes olemattoman vähäistä ja käytännöllisesti katsoen täysin merkityksetöntä pikkujuttua.

Olen kyllä muistanut opettaa ohjelman. Olemme käyttäneet tunti-, päivä- ja viikkokausia ohjelman harjoitteluun ja kuvioiden hiomiseen. Oletan voimistelijoideni osaavan lähes ulkoa ohjelman jokaisen liikkeen ja liikesarjan. Olemme harjoitelleet polvien ja nilkkojen ojentamista, jalkojen aukikiertoa, tasapainotekniikkaa, tukijalan käyttöä, keskivartalon kannatusta, lantionhallintaa, keskustaliikuntaa, vartalon liikkeiden ja liikesarjojen sisäistä voimanvaihtelua, hengitystekniikkaa, alueelle saapumista, alueelta poistumista sekä väkinäistä hymyilemistä. Olen huutanut salin laidalla ääneni käheäksi kaikkia niitä perinteisiä nilkka-, polvi-, ja ryhtikommentteja, joita en nyt aio tähän erikseen listoittaa, mutta jotka jokainen vähänkään valmennustyöhön perehtynyt henkilö kyllä tietää ja tunnistaa.

Pikku-pikkuruisena erheenäni olen sitten kuitenkin unohtanut opettaa pienille voimistelijoilleni kaksi pikku-pikku-juttua:
1.) Ensiksikin sen, miten lasketaan kahdeksaan. (Näin: 1-2-3-4-5-6-7-8!)
2.) Ja toiseksi sen, miten ohjelmaa tehtäessä on pakko muistaa laskea kahdeksaan- (Siis näin: 1-2-3-4-5-6-7-8!)

Ymmärrän varsin hyvin, että ohjelman laskuissa pysyminen on vaivalloista, jopa mahdotonta, lapselle joka ei tunnista ohjelmamusiikin rytmiä, eikä osaa laskea kahdeksaan. Ikävän tästä tilanteesta tekee vain, se että ymmärsin tämän pikkuseikan ensimmäisen kerran noin kuusi vuorokautta ennen joukkueideni toisen kilpailukauden ensimmäisiä kisoja.

Eilisen harjoituksissa sitten keksin viimein ryhtyä harjoituttamaan 9-11 -vuotiaillani tätä kahdeksaan laskemisen jaloa taitoa.
E-joukkueen yhdeksästä tytöstä oli paikalla seitsemän, ja heistä yksi osasi varmasti laskea kahdeksaan ja etsiä taustalla kuuluvasta musiikista kunkin kasin ykkösiskun. Jäljelle jääneistä kuudesta nuoresta ihanasta, upeasta ja motivoituneesta (mutta siltikin ilmeisen rytmitajuttomasta) voimistelijalupauksesta neljä pystyi joten kuten laskemaan rytmillisesti helpon kappaleen kaseja "sieltä & täältä -taktiikalla" parhaimmillaan jopa niin, että ykköselle pyytämäni taputukset saattoivat välillä osua kohdilleenkin. Loput kaksi lapsikappaletta eivät kyenneet vielä viidenkääntoista minuutin harjoittelun, mallikuuntelun, esinäytön ynnä ääneenlaskennan jälkeenkään toistamaan perässäni kappaleen rytmiä kahdeksaan laskien.

A-joukkueessa empiirisen kokeeni tutkimustulokset olivat melko samansuuntaisia. Joukkueen laskentalukemat olivat kutakuinkin luokkaa: 2/11 pystyi hahmottamaan musiikin rytmin, laskemaan kahdeksaan ja taputtamaan aina kunkin tahdin ykkösiskulla. Noin 5/9 kykeni joten kuten toistamaan kahden rytmitajullisen perässä taputukset näiden mallin mukaisesti. Jäljelle jääneet 4/4 puolestaan eivät kyenneet joten kuten toistamaan kahden rytmitajullisen perässä taputuksia näiden mallin mukaisesti - tahi muutenkaan.

Loppujen lopuksi olen johtopäätellyt itseni lopputulokseen, jonka mukaisesti valmennettavieni täytyy olla poikkeuksellisen lahjakkaita lapsia - heillä kun tuntuu olevan mystinen kyky pystyä kuitenkin voimistelemaan ohjelmassa aina ainakin jotain sinne päin, ilman että heillä on harmaintakaan havaintoa musiikin rytmistä tai ohjelman varsinaisista laskuista.

P.S. Kaikilta muilta osin olen hoitanut kaiken kisoihin liittyvän tosi hienosti. (Ehkä.)