Tämän viikon kokemusten perusteella voin kertoa, että huomattavan paljon työläämpää ja ihan kaikella tapaa hankalampaa on etäopetukseen siirtyminen niin, että nykyiset toisluokkalaiset jäävät lähiopetukseen koululle samanaikaisesti kun opettajaopiskelijat siirtyvät etäyhteyksien päähän kotikeittiöihinsä ja kaikki me loput sitten yritetään sinnitellä yhtä aikaa tässä lähi- ja etä- ja länsi- ja itä- ja hyperyyberhybribimallin opetuksessa onnistumatta oikein olemaan läsnä yhtään missään.
Keskiviikkoaamusta asti olen saanut juosta selkä hiessä ympäri koulua
leikkaamassa ja liimaamassa,
piirtämässä ja tulostamassa,
paikkaamassa ja pujottamassa,
kysymässä ja kertomassa,
opastamassa ja ohjaamassa,
ennakoimassa ja ehdottamassa,
etsimässä ja auttamassa,
irrottamassa ja kiinnittämässä,
lainaamassa ja palauttamassa,
kantamassa ja kuljettamassa,
kirjoittamassa ja kopioimassa,
lukemassa ja laminoimassa,
tekemässä ja tarkastamassa,
hakemassa apua ja viemässä viestiä.
Opettaminen on näinä päivinä jäänyt aika vähälle. Ja siitä huolimatta / juuri siksi: koskaan ennen en ole opettajana kokenut yhtä suurta riittämättömyyden tunnetta kuin tämän työviikon aikana.
Please send help! 🆘
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti