Himaa ripoen

Yhdeksän vuotta sitten (päivälleen yhdeksän vuotta sitten!) osallistuin Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen soveltuvuuskokeeseen.

Muistan päivästä X:n käytävät, Marimekon paidan, jännityksen ja haastattelijoideni hymyt. Muistan ATAT-testin, haparoivan itsevarmuuteni ja (silloin vielä tulevan) graduohjaajani neuvot.

Muistan senkin, etten päässyt sisään tosiaankaan suorilta tai minään läpihuutojuttuna muutenkaan vaan vasta viidenneltä varasijalta parin päivän tuskaisen odottelemisen jälkeen. (Alunperin pääsin pääsykokeisiinkin 242.:na hakijana, vaikka vain 240:n piti päästä kakkosvaiheeseen... Pisteistäni puuttui ratkaiseva 0,05 p. Jyväskylän OKL:n vuoden 2009 alarajasta, mutta jostain käsittämättömästä syystä minut ja joku toinen samoissa pisteissä ollut hakija kuitenkin kutsuttiin soveltuvuuskokeeseen. (Ja hyvä onkin, että kutsuttiin.))

Sitä toki mietin aina välillä, että mitä väliä sillä toisaalta on, onko päässyt sisään ns. heittämällä vai laillani enemmän tietoa vähemmän rimaa hipoen... Lopputulos eli ulospääseminen kun kuitenkin ratkaisee käytännössä aina. Parhaatkaan lähtöpisteet eivät takaa erinomaista lopputulosta eikä pääsykokeissa onnistuminen lohduta työelämässä enää kymmenen vuotta myöhemmin lainkaan.

Melko tarkalleen neljä vuotta sitten minä joka tapauksessa valmistuin samasta laitoksesta kasvatustieteen maisteriksi.

En voinut enkä halunnut juhlia akateemisia saavutuksiani tai valmistumistani silloisessa elämäntilanteessani / perheeni silloisessa tilanteessa. Tulen kuitenkin olemaan ikuisesti kiitollinen siitä, että kaikki elämäni tärkeimmät ihmiset osallistuivat heinäkuussa hyvin lyhyellä varoitusajalla ja erittäin pikaisella aikataululla järjestettyihin valmistujaisjuhliini.

Juhliin jotka äitini minulle järjesti.
Juhliin jotka jäivät hänen viimeisikseen.

...

Aina opiskelujeni aloittamisesta alkaen olen tiennyt olevani omimmalla alallani. En ole epäillyt sitä hetkeäkään. Siis oikeasti hetkeäkään, oikeasti koskaan.

Tänään olen akateemisista saavutuksistani, alavalinnastani, kaksoispätevyydestäni, tutkintotodistuksistani ja kuluneista yhdeksästä vuodesta ylipäänsä aivan erityisen onnellinen ja poikkeuksellisen kiitollinen.