Kesäloman tarpeesta, sähkölaitteista ja maailmankaikkeudesta

Seuraa satunnaisiin faktatapahtumiin perustuva kuvaelma viimeisestä kesälomaani edeltäneestä päivästä - otsikkona: "Mistä tietää ihmiseläimen todella olevan loman tarpeessa?"

No esimerkiksi siitä, että...

# ...myöhään illalla kotiin tultuaan se kastelee ensi töikseen kätensä vesihanan alla ja jättää ne kiireessä kuivaamatta. Sitten se kävelee tyynen rauhallisesti (...mitenhän sekin on sitten kiireessä mahdollista, sitä en tiedä...) sähköpistokkeen kohdalle, tökkää laturin johdon (ja sen mukana tietysti ne edelleen vettä valuvat sormensa) kiinni töpselikärsäkkääseen, ja tajuaa vasta keskitujakan sähköiskun saatuaan, että "Ainiin - tästä ne kaikki 'ÄLÄ KOSKETA SÄHKÖLAITETTA KUN OLET MÄRKÄ' -kyltit aina varottelee..."

# ...heti seuraavana aamuna herätessään se myöhästyy (kahdesta) sovitusta tapaamisesta, ja meinaa (kiireessä - kuinkas muutenkaan) jäädä auton alle, mutta selviää tilanteesta silkalla säikähdyksellä. (Kaksi tai kolme senttimetriä jäi auton ja pyöränrenkaan väliin ilmatilaa... Juuri ja juuri riittävästi siis.) Välittömästi tilanteen jälkeen se unohtaa koko asian moneksi päiväksi, ja muistaa vasta myöhemmin kertoa kotona, että "Ainiin, meinasin (taas) jäädä auton alle."

# ...saman päivän iltana (ensin puoli kaupunkia pyörällä erinäisiä asioita hoitaessaan kierrettyään) se lähtee harjoituksiin hirveällä kiireellä ehtimättä syödä / juoda / varustautua asianmukaisesti. Hikisenä ja punaisena paikan päälle pikavauhtia pyöräiltyään se sitten toteaa saapuneensa treenisalille 65 minuuttia etuajassa...

# ...reilun tunnin kuluttua tämän hienon kellonaikoihin liittyvän havainnon tekemisestä se sitten vetää joukkueellensa viimeisiä kesälomaa edeltäviä treenejä. Koska ajatus ei oikein kulje...ei ajatus oikein kulje. Myös sanoissa se tale..tae...takl...takeltelee. Lopulta (eli noin varttitunti harjoitusten alkamisen jälkeen) se päättääkin luopua a.) ajattelemisesta ja b.) puhumisesta - ja keskittää viimeiset jäljellä olevat voimansa vain suurinpiirtein tajuissaan pysymiseen. 

# ...illan treenien ollessa noin puolivälissä se löytää lattialla pyöriessään housujensa lahkeesta epämääräisen möykyn, jota epäilee lattiaan kuuluvaksi epämuodostumaksi. Tarkemmassa tarkastelussa "lattiaan kuuluva epämuodostuma" sitten kuitenkin osoittautuu ylimääräiseksi (alus)vaatekappaleeksi - sellaiseksi, joita "joskus" vaatteita riisuessa saattaa epähuomiossa unohtua myttyyn päällysvaatteiden sisään. Yleensähän nämä jo kertaalleen käytet sukat / alushousut / leggingsit ym... varisevat vaatteiden hihoista ja lahkeista lattialle, jolleivät riisuutumis niin viimeistään uudelleenpukeutumisvaiheessa, mutta selvästikään tämä ei ole minkään valtakunnan automaatio. 

(Sitä ihmettelen kyllä edelleen, miten sattuikin niin sopivasti, että ne ylimääräiset alushousut löytyivät lahkeesta vasta illalla ja noinkin "epäjulkisessa" paikassa kuin koulun salissa kolmenkymmenen (pääosin alaikäisen) yksilön muodostaman yleisön edesssä. Kaikkien todennäköisyysteorioiden vastaisesti ne eivät siis tippuneet hypänneet lahkeestani esiin erinomaisen huomiotaherättävästi esimerkiksi kirjakaupan, kenkäkaupan tai yhdenkään aamupäivän aikana kiertämänin ostoskeskuksen tiloissa - eivät myöskään lähikaupan käytävällä, keskussairaalan suu- ja leukakirurgian poliklinikan portaissa, yliopiston lounasravintolan terassilla, Monitoimitalon aulassa, telinesalilla, seuran toimistolla, kampuskirjastolla tai Lounaispuistossa. Mahdollisuuksia julkisilla paikoilla nolatuksi tulemiselle olisi siis ollut vaikka kuinka paljon, mutta maailmankaikkeus päätti selvästikin jättää tämän oivallisen tilaisuuden tällä kertaa hyödyntämättä!)

Jos jotain olen maailmankaikkeuden lainalaisuuksista ja kaikkien todennäköisyysteorioiden toteutumisen todennäköisyydestä koskaan oppinut, niin ehkä sen, että silloin kun Murphyn lait eivät hetkellisesti pädekään - tai maailmankaikkeus osoittaa muulla tavoin olevansa minun puolellani eikä minua vastaan...on jossain kohtaa takuulla jotakin pielessä. 

Voi toki olla, että loistokas asustevalintani (Piruetin housut ja joku ihan-mikä-vaan paita) pelasti minut, vaikka itse aivan omasta vapaasta tahdostani uhmasinkin kohtaloa sekä riisuutumalla (illalla) että pukeutumalla (aamulla) niin kovin huolimattomasti. (Ehkä joudun nyt kirjoittamaan Piruettiin kiitoskirjeen ja kehumaan narupunttihousujen lahkeiden nyörien erinomaisen toimivaa säätösysteemiä...)

Tai voi olla niinkin, että maailmankaikkeus vain sääli minua suurenmoisen väsymykseni vuoksi, ja päätti siksi säästää minut suurelta julkiselta nöyryytykseltä viimeisenä lomaa edeltävänä päivänäni. 

P.S. Onneksi on tämä Blogger: ei mene hyvä julkinen nöyryytys hukkaan, kun siitä voi kuitenkin lukea täältä yhä uudestaan ja uudestaan!

P.P.S. Alussa esittämääni kysymykseen loman tarpeellisuuden tiedostamisesta voisin ehkä näin loppukaneettina lisätä vielä senkin, että ainakin jälkikäteen tietää olleensa loman tarpeessa, kun tällaista kirjoitelmaa kirjoittaessaan havahtuu tajuamaan, että tapahtuneesta on kulunut (päivälleen...) kolme viikkoa. Ja kuitenkin kulunut aika tuntuu lähinnä kolmelta vuo(rokau)delta*.

*Vuodelta tai vuorokaudelta tai - ei sen niin väliä o. Näin lomalla ainakaan.